MUODOSTA MONEKSI

Muodosta moneksi -muotoilutapahtuman tärkeimpiä tavoitteita ovat muotoilijoiden ja taidekäsityöläisten parempi näkyvyys ja paikallisten verkostojen vahvistaminen. Muotoilutapahtuma liikkuu Etelä-Savon alueella erilaisina kokoonpanoina.

Muodosta moneksi syntyi valtakunnallisen NowHere Finland 2012 -muotoilunäyttelyn oheistapahtumaksi. Ensimmäinen tapahtuma levittäytyi Savonlinnan kaupunkiin kesän 2012 ajaksi. Tapahtuman ydin sijaitsi Riihisaaressa, jossa alueen oma muotoilu esittäytyi ja eli Design -konteissa ja -paviljongeissa Saimaan aaltojen äärellä. Ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana yhteensä viisitoista eteläsavolaista ammattilaista ja monipuolinen joukko yhteistyökumppaneita.

Tapahtuma sai jatkoa vuoden 2013 toukokuussa Mikkelin Taidekontissa, jossa nähtiin näyttely seitsemältä eteläsavolaiselta nuorelta muotoilijalta. Myöhemmin samana vuonna tämä muotoilijoiden ja käsityöläisten ryhmä oli esillä Mikkelin Joulutorilla.

Mikkelin ensimmäisellä Art & Design Weekillä Muodosta moneksi näyttäytyi Pop up -shopin ja Showroomin muodossa Porstuakammareilla. Kokonaisuus piti sisällään paikallisen muotoilun ja käsityötuotteiden lisäksi ennakkokurkistuksen vielä opiskelevan vaatesuunnittelijan, Henna Parkkisen, opinnäytetyöhön. Vierailija pääsi tutustumaan tuotteisiin ja tarinoihin tuotteiden takaa. Joka päivä oli myös mahdollisuus tavata joku tekijöistä. Tapahtuma huipentui lauantaina 27.9. muotinäytökseen kauppakeskus Stellan Tähtitorilla.

TAPAHTUMAN HISTORIA

MUOTINÄYTÖS 2014

MUOTINÄYTÖS 2014
Muodosta moneksi -muotinäytös MAD Weekillä 2014. Klikkaamalla kuvaa, pääset kuva-albumiin.

MUOTINÄYTÖS 2012

MUOTINÄYTÖS 2012
Muodosta moneksi -muotinäytös 2012. Klikkaamalla kuvaa, pääset kuva-albumiin.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

OOPPERAPÄIVÄN AAMUN AVAUS 14.7.2012



Lauantaina Oopperapäivän aamunavauksen teemana oli muotoilu. Etelä-Savon taidetoimikunnan pääsihteeri Riitta Moisander avasi aamun puhumalla muotoilun merkityksestä ja Savonlinnan kesän muotoilutapahtumista. Moisander ja Jan Hultin jakoivat Etelä-Savon taidetoimikunnan taidepalkinnon, jonka sai ansaitusti savonlinnalainen pitkänlinjan muotoilija ja taidekäsityöläinen Marja Putus. Putuksen työtiloihin ja myymälään voi käydä tutustumassa aivan Olavinlinnan kupeessa, osoitteessa Linnankatu 10.


MUOTONÄYTÖKSET RIIHISAARESSA 14.7.2012 KLO 15, 18 JA 22

Lauantaina Riihisaaressa nähtiin myös Muodosta moneksi -muotoilutapahtuman Muotonäytöksiä. Aamupäivällä ILOMIELI Ekodesign, Kaisa Turtiainen ja IPIK Design kokoontuivat malleineen harjoittelemaan tulevia näytöksiään. Ilma näytti lupaavalta, mutta juuri ennen ensimmäistä näytöstä taivas repesi! Muusikoiden soittimet kannettiin turvaan konttimyymälään ja odoteltiin hetki sateen loppumista. Pienessä tihkusateessa mallit esittelivät urheasti upeita asukokonaisuuksia noin 40 katsojan seuratessa. Seuraavia esityksiä sää suosi, yli 200 ihmistä näki lauantain aikana Muoto- ja tanssinäytökset Riihisaaren kallioilla. Kiitos työryhmälle ja muusikoille onnistuneesta päivästä!




MUOTOILUN ILTATORI 15.7.


Superviikonlopun sunnuntaihin oli suunniteltu Riihisaareen Muotoilun iltatori, jossa osa työryhmämme tekijöistä esitteli omia töitään ja kertoi toiminnastaan. Sateen takia ulkoilmatapahtumaa jouduttiin lykkäämään monta kertaa, mutta vihdoin kuuden aikaan illalla tekijät uskalsivat pystyttää myyntipöydät ulos. Seppä Jarkko Väisänen takoi kalliolle pystytetyllä ahjollaan, taonnan äänet houkuttelivat paikalle lähistöllä liikkuvia ihmisiä. Muotoilijoiden tuotteisiin voi tutustua konttimyymälöissä ja paviljongeissa 26.8. saakka, TERVETULOA!




MATKAMUISTO -KILPAILUN PALKINTOJENJAKO 16.7.



Etelä-Savon taidetoimikunta julkisti 12.3.2012 matkamuisto –kilpailun, jonka tavoitteena oli löytää laadukas, hyvää mieltä tuottava, alle 10 euron hintainen muisto alueeltamme. Ympäristömyötäisyydellä pyrittiin löytämään vaihtoehtoja olemassa oleville tuotteille ja herättämään ajatuksia vastuullisesta suunnittelusta. Ehdotuksia kilpailuun tuli määräaikaan mennessä yhteensä 24 kappaletta. Kilpailun jurytys järjestettiin 28.6. Etelä-Savon taidetoimikunnan toimistossa, Mikkelissä. Juryn jäsenet ovat:

Kaisu Keski-Laturi, Etelä-Savon taidetoimikunnan jäsen, muotoilu, Savonlinna.
Pepita Pylkkänen, matkailuyrittäjä, Tertin Kartano, Mikkeli.
Jaana Muhonen, myyntisihteeri, Savonlinnan maakuntamuseo, Savonlinna.
Teemu Kilpiä, johtaja, Savonlinnan Prisma, Savonlinna.
Anu-Anette Varho, Etelä-Savon taidetoimikunnan rakennustaiteen ja visuaalisen ympäristön läänintaiteilija, Mikkeli.

Kilpailun kärki oli kapea, ehdotusten joukosta nousivat esiin selkeät voittajat raadin yksimielisellä päätöksellä. Kilpailussa esiintyneet yhteisölliset ehdotukset olivat raadin mielestä ilahduttavia, mutta niissä esitetyt tuotteet eivät puhutelleet matkamuistotuotteina. Palkituiksi ehdotuksiksi valikoitui kolme hyvin erilaista tuotetta; taiteilijan ja yrittäjän yhteistyönä syntynyt saippua Saimaan ääreltä, käyttökelpoinen huumorituote erilaisten tapahtumien käyttöön ja eri kokoisiksi kokonaisuuksiksi kerättävä käyttöesine. Raadin toive on, että palkintorahat käytetään valittujen ehdotusten jatkojalostukseen ja hyvien ideoiden tuotteistamiseen. Palkinnot jaettiin 16.7.2012 klo 12 Savonlinnan maakuntamuseossa järjestetyssä tilaisuudessa.

1. PALKINTO 1000 €
"Saippua Saimaan ääreltä –työryhmä", Johanna Lipsanen & Marjo Räsänen

Tuote: Käsintehty saippua
Materiaalit: Kotimainen rypsiöljy (60%), eteeriset öljyt, saippuavärit. Uusiokäärepaperi.
           
Lyhyt kuvaus tekijöiden mukaan:
”Madame Muusa –saippua on toteutettu mikkeliläisen kuvataiteilijan ja joensuulaisen saippuanvalmistajan/käsityöläisen yhteistyönä. Lähtöideana on ”Madame Muusa” –akryylimaalaus, jonka pohjalta lähdimme ideoimaan taidetyötä ja saippuaa.

Saippua on uniikin muotoinen ja tuoksussa vivahtaa milloin raikas metsä, järvi tai kallio. Madame Muusa –saippuan mukaan on syntynyt myös pieni tarina.

Ostetaan tuote sitten matkamuistoksi itselle tai lahjaksi, pesuhetket laineilla, lauteilla tai kodin muissa pesutiloissa luonnistuvat luonnonläheisellä, korkeasti kotimaisella arkituotteella.”

2. PALKINTO  500 €
"Taputin", Pasi Jalkanen

Tuote: Taputin
Materiaalit: Tekstiiliteollisuuden ”jätepalat”, elintarvikepakkausten muovijätteet.

Lyhyt kuvaus tekijän mukaan:
”Taputtimella voi osoittaa suosiota vain yhtä kättä käyttäen.
Hieman otetta muuttamalla taputin toimii hyvin myös viuhkana ylilämmenneiden hetkien vilvoittamiseksi. Taputin toimii mainiosti myös kärpäslätkänä ja hyttysien hätistimenä.

Tälläi vekottimella voit osottoo suosijjoo iha vaa yhelä käillä. Siinä toisessaha suattaa ollaa koktaalilasi, laps, kännykkä, avvaimet, lörtsy, anopin käsvars tahi suattaahase olla vaikka kippeeki. Nii ja tointaako tuota muutenkaa vappaala ollessa molempii käsiä rasittoo…”

3. PALKINTO  200 €
"Palanen", Niina Nissinen

Tuote: Eri kokonaisuuksiksi kerättävä pannunalunen
Materiaalit: Eteläsavolainen koivuvaneri ja huopa

Lyhyt kuvaus tekijän mukaan:
”Etelä-Savossa tuotetaan melkein puolet suomalaisesta vanerista. Puun voi polttaa kun tuotteen elämä on lopussa. Palasien yhdistettävyys viestii Etelä-Savosta; se koostuu osista, jotka kohdatessaan muodostaa toimivan kokonaisuuden.

Tämä tuote on käyttöesine ja samalla muistuttaa käyttäjää Etelä-Savosta pirteällä olemuksellaan.”