MUODOSTA MONEKSI

Muodosta moneksi -muotoilutapahtuman tärkeimpiä tavoitteita ovat muotoilijoiden ja taidekäsityöläisten parempi näkyvyys ja paikallisten verkostojen vahvistaminen. Muotoilutapahtuma liikkuu Etelä-Savon alueella erilaisina kokoonpanoina.

Muodosta moneksi syntyi valtakunnallisen NowHere Finland 2012 -muotoilunäyttelyn oheistapahtumaksi. Ensimmäinen tapahtuma levittäytyi Savonlinnan kaupunkiin kesän 2012 ajaksi. Tapahtuman ydin sijaitsi Riihisaaressa, jossa alueen oma muotoilu esittäytyi ja eli Design -konteissa ja -paviljongeissa Saimaan aaltojen äärellä. Ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana yhteensä viisitoista eteläsavolaista ammattilaista ja monipuolinen joukko yhteistyökumppaneita.

Tapahtuma sai jatkoa vuoden 2013 toukokuussa Mikkelin Taidekontissa, jossa nähtiin näyttely seitsemältä eteläsavolaiselta nuorelta muotoilijalta. Myöhemmin samana vuonna tämä muotoilijoiden ja käsityöläisten ryhmä oli esillä Mikkelin Joulutorilla.

Mikkelin ensimmäisellä Art & Design Weekillä Muodosta moneksi näyttäytyi Pop up -shopin ja Showroomin muodossa Porstuakammareilla. Kokonaisuus piti sisällään paikallisen muotoilun ja käsityötuotteiden lisäksi ennakkokurkistuksen vielä opiskelevan vaatesuunnittelijan, Henna Parkkisen, opinnäytetyöhön. Vierailija pääsi tutustumaan tuotteisiin ja tarinoihin tuotteiden takaa. Joka päivä oli myös mahdollisuus tavata joku tekijöistä. Tapahtuma huipentui lauantaina 27.9. muotinäytökseen kauppakeskus Stellan Tähtitorilla.

TAPAHTUMAN HISTORIA

MUOTINÄYTÖS 2014

MUOTINÄYTÖS 2014
Muodosta moneksi -muotinäytös MAD Weekillä 2014. Klikkaamalla kuvaa, pääset kuva-albumiin.

MUOTINÄYTÖS 2012

MUOTINÄYTÖS 2012
Muodosta moneksi -muotinäytös 2012. Klikkaamalla kuvaa, pääset kuva-albumiin.

torstai 7. elokuuta 2014



POP UP -SHOP JA SHOWROOM 20.9. - 27.9.2014



Muodosta moneksi -työryhmä kokoaa jälleen yhteen joukon eteläsavolaisia taidekäsityöläisiä ja muotoilijoita. Joukossa nähdään jo aikaisemmista tapahtumistamme tuttuja tekijöitä, mutta myös muutama uusi tulokas. Tuotevalikoimassa tullaan näkemään myös uutuuksia ja tapahtuman lopuksi kauppakeskus Stellan Tähtitorilla nähdään tekijöiden yhteinen muotinäytös. Tule tapaamaan tekijöitä ja tutustu paikallisiin tuotteisiin!



Pop up -shop ja Showroom löytyy MAD Weekin ajan osoitteesta:

Porstuakammarit, Savilahdenkatu 12, 50100 Mikkeli



Alati Jewelry
Henna Parkkinen
IPIK Design
Kaiku Koru
Kaisa Turtiainen
Korumo Jewelry
Pauliina Rundgren Handicrafts
Raijan Aitta
Roni Kosunen
RunoDesign
Susanna Tyrväinen
Taikatuu
Tiina Kylliäinen





Art & Design Week on kansainvälisesti tunnettu taiteen ja muotoilun ympärille rakentuva tapahtumakonsepti, joita on Suomessakin järjestetty vuosittain muun muassa Helsingissä, Rovaniemellä, Oulussa, Seinäjoella ja Turussa. Mikkeli saa syyskuussa oman taiteen ja muotoilun juhlaviikon 20.9. – 27.9.2014. Viikko tulee tarjoamaan yllätyksellisiä ja elämyksellisiä tapahtumia kuntalaisille, mutta myös mahdollisuuden osallistua tapahtumien tuottamiseen.

Työryhmä koostuu sekä suurista toimijoista kuten Taiteen edistämiskeskus, Miset Oy ja Mikke ry että yksittäisistä yrittäjistä. Avoimen haun avulla myös mikkeliläiset toimijat saivat mahdollisuuden ehdottaa oheistapahtumia ohjelmaan. Yhteisöllisesti suunniteltavan tapahtumaviikon tarkoituksena on rakentaa verkostoja ja uudenlaisia toimintamalleja Mikkelissä, yhdistää voimamme ja rakentaa uusia kumppanuuksia.

Katso lisää osoitteesta: www.madmikkeli.com