MUODOSTA MONEKSI

Muodosta moneksi -muotoilutapahtuman tärkeimpiä tavoitteita ovat muotoilijoiden ja taidekäsityöläisten parempi näkyvyys ja paikallisten verkostojen vahvistaminen. Muotoilutapahtuma liikkuu Etelä-Savon alueella erilaisina kokoonpanoina.

Muodosta moneksi syntyi valtakunnallisen NowHere Finland 2012 -muotoilunäyttelyn oheistapahtumaksi. Ensimmäinen tapahtuma levittäytyi Savonlinnan kaupunkiin kesän 2012 ajaksi. Tapahtuman ydin sijaitsi Riihisaaressa, jossa alueen oma muotoilu esittäytyi ja eli Design -konteissa ja -paviljongeissa Saimaan aaltojen äärellä. Ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana yhteensä viisitoista eteläsavolaista ammattilaista ja monipuolinen joukko yhteistyökumppaneita.

Tapahtuma sai jatkoa vuoden 2013 toukokuussa Mikkelin Taidekontissa, jossa nähtiin näyttely seitsemältä eteläsavolaiselta nuorelta muotoilijalta. Myöhemmin samana vuonna tämä muotoilijoiden ja käsityöläisten ryhmä oli esillä Mikkelin Joulutorilla.

Mikkelin ensimmäisellä Art & Design Weekillä Muodosta moneksi näyttäytyi Pop up -shopin ja Showroomin muodossa Porstuakammareilla. Kokonaisuus piti sisällään paikallisen muotoilun ja käsityötuotteiden lisäksi ennakkokurkistuksen vielä opiskelevan vaatesuunnittelijan, Henna Parkkisen, opinnäytetyöhön. Vierailija pääsi tutustumaan tuotteisiin ja tarinoihin tuotteiden takaa. Joka päivä oli myös mahdollisuus tavata joku tekijöistä. Tapahtuma huipentui lauantaina 27.9. muotinäytökseen kauppakeskus Stellan Tähtitorilla.

TAPAHTUMAN HISTORIA

MUOTINÄYTÖS 2014

MUOTINÄYTÖS 2014
Muodosta moneksi -muotinäytös MAD Weekillä 2014. Klikkaamalla kuvaa, pääset kuva-albumiin.

MUOTINÄYTÖS 2012

MUOTINÄYTÖS 2012
Muodosta moneksi -muotinäytös 2012. Klikkaamalla kuvaa, pääset kuva-albumiin.

maanantai 17. marraskuuta 2014

PUKINKONTTIIN ETELÄSAVOLAISTA MUOTOILUA JA TAIDETTA!

Mikkeli Art & Design Weekillä positiivisen vastaanoton saanut Muodosta moneksi POP UP SHOP tekee toisen tulemisensa! Pop up putkahtaa tällä kertaa Kauppakeskus Akselin toiseen kerrokseen ajalle 10.12.-23.12.2014.

Mukana aikaisemmista tapahtumistamme tuttujen tekijöiden lisäksi myös uusia tulokkaita.

Avoinna ma-pe klo 10-19 (23.12. klo 10-17), la 10-17 ja su 12-16.


Tervetuloa tutustumaan paikallisiin tuotteisiin ja tekijöihin!


Kuva: Anu-Anette Varho