MUODOSTA MONEKSI

Muodosta moneksi -muotoilutapahtuman tärkeimpiä tavoitteita ovat muotoilijoiden ja taidekäsityöläisten parempi näkyvyys ja paikallisten verkostojen vahvistaminen. Muotoilutapahtuma liikkuu Etelä-Savon alueella erilaisina kokoonpanoina.

Muodosta moneksi syntyi valtakunnallisen NowHere Finland 2012 -muotoilunäyttelyn oheistapahtumaksi. Ensimmäinen tapahtuma levittäytyi Savonlinnan kaupunkiin kesän 2012 ajaksi. Tapahtuman ydin sijaitsi Riihisaaressa, jossa alueen oma muotoilu esittäytyi ja eli Design -konteissa ja -paviljongeissa Saimaan aaltojen äärellä. Ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana yhteensä viisitoista eteläsavolaista ammattilaista ja monipuolinen joukko yhteistyökumppaneita.

Tapahtuma sai jatkoa vuoden 2013 toukokuussa Mikkelin Taidekontissa, jossa nähtiin näyttely seitsemältä eteläsavolaiselta nuorelta muotoilijalta. Myöhemmin samana vuonna tämä muotoilijoiden ja käsityöläisten ryhmä oli esillä Mikkelin Joulutorilla.

Mikkelin ensimmäisellä Art & Design Weekillä Muodosta moneksi näyttäytyi Pop up -shopin ja Showroomin muodossa Porstuakammareilla. Kokonaisuus piti sisällään paikallisen muotoilun ja käsityötuotteiden lisäksi ennakkokurkistuksen vielä opiskelevan vaatesuunnittelijan, Henna Parkkisen, opinnäytetyöhön. Vierailija pääsi tutustumaan tuotteisiin ja tarinoihin tuotteiden takaa. Joka päivä oli myös mahdollisuus tavata joku tekijöistä. Tapahtuma huipentui lauantaina 27.9. muotinäytökseen kauppakeskus Stellan Tähtitorilla.

TAPAHTUMAN HISTORIA

MUOTINÄYTÖS 2014

MUOTINÄYTÖS 2014
Muodosta moneksi -muotinäytös MAD Weekillä 2014. Klikkaamalla kuvaa, pääset kuva-albumiin.

MUOTINÄYTÖS 2012

MUOTINÄYTÖS 2012
Muodosta moneksi -muotinäytös 2012. Klikkaamalla kuvaa, pääset kuva-albumiin.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

MUOTOILUKESÄ LÄHESTYY!

World Design Capital Helsinki 2012 rantautuu (monessa muodossa) Savonlinnan Maakuntamuseoon Riihisaareen 15.6. – 26.8. 2012

Oopperajuhlien vuosisadan juhlavuonna Savonlinnassa tapahtuu enemmän kuin koskaan aikaisemmin. 17.4. Savonlinnan maakuntamuseolla tiedotetaan yhteisvoimin tulevasta kesästä Savonlinnan Seudun Matkailun ja maakuntamuseon kanssa. Tilaisuudessa esittäytyy myös NowHere Finland -muotoilunäyttelyyn Etelä-Savon alueelta valittu Mikkelin ammattikorkeakoulun kampus-Jopo. Seuraavana päivänä tiedotus jatkuu Finlandia-talolla Kongressi -tapahtumassa (osasto 207, toinen kerros). NowHere Finland 2012 -muotoilunäyttely ja alueellinen oheistapahtuma Muodosta moneksi esittäytyvät klo 11.-12.00.

Itä-Savon artikkeli 18.4.2012: http://www.ita-savo.fi/Etusivu/12214098.html